22.10.2012

Nusa dua ja mäkkäri delivery.

Noniin viime vkolla ollaan oteltu easysti ja käytiin yhtenä päivänä tuolla etelämmässä Nusa Dua nimisessä paikassa.Sellanen "rikkaille" tehty paikka,jossa lomailevat saavat kyllä aivan eri kuvan Balista :P postikortti maisema on taattu.Mentiin parin taxin kokoisella porukalla meitä vaihtareita ja muutamalla oli vieraat täällä sitten lomailemassa..miun omat ensimmäiset vieraat tulee sitten syyloma vkon jälkeen ( jeij!)
Matkatuliaisena onkin tilattu suklaat ja ruisleipäpalat tänne,om om om :D kyllä nääs on tehnyt mieli suomalaista perusruokaa jo monesti! varsinkin viime sunnuntaina kun oli lauantaina vähän käyty juhlimassa tulevan villakaverimme synttäreitä..perunamuussi ja joku perus jauhelihakastike,tai ihan perus hernekeittokin on jo käynyt mielessä..
Niin siis Nusa Duassa meillä oli ajatuksena mennä mm.snorklaamaan,mutta ei ainakaan löydetty vaikka nelisen rantaa tsekattiin,niin sellaista missä olisi ollut kirkasta vettä ja pahemmin katsottavaa (pöllytti hiekkaa ihan liikaa niin sumenti),mutta käytiin vähän kiertelemässä ja oteltiin arskaa. Eikä siellä pahemmin kunnon ruokapaikkojakaan ollut,että selkeesti sellanen all-inclusive mesta ja sillain  varmasti toimiikin..myö vaan ei nyt ihan sitä haettu :D  hei ja matkalla sinnehän voi poiketa Jimbaraniin tai liikenneympyrän läheisyyden OUTLET-myymälöihin..

Joo niin ja täällä saa tilattu netin kautta mäkkäritilauksen ja sitten skootterikuski rundailee kotiisi ja toimittaa sen sinulle,kuin mahtia..tämä meille Suomeeen!! Ihan liian vähän Suomessa noita kuljetusjuttuja :/ tässä nyt ootellaan,että se tilaus tulisi ja no täällä on vähän tuo kielimuuri ja yhteys ei oiken toimi,niin kiva kun soittelee ajo-ohjeita. Ei siinä muuten mitn,mutta siis meijän villalla ei oo virallista osoitettakaan niin :D
Kyllä nuo burgerit lopulta tuossa hetki sitten saapuivat,nyt masut täynnä..vähän katellaan kohta mitäs sitä vielä kertaisi huomisen kokeisiin (meillä on nyt middletestit menossa juuri).Ekat pari koetta meni tänään,ihan kivasti > läpi kyllä jooo :)  2 tehtynä ja 3 vielä edessä..

 Makoisa ja monipuolinen buffetti 50tuhannella,eli 4 € lla Sky gardenin yläkerrassa,kannatetaan jos tekee mieli välillä syödä oikeen kunnolla (ja siis äijät tykkää,lihaa riittää) :P
Kiipeiltiin auringonlaskuun mein katolla,ni saatiin aika hyvää kuvaa mein takapihalla olevista riisipelloista :)

4 kommenttia:

  1. Oivoi, niin tiedän tuon perunamuusin kaipuun! Yllättävän nopeesti sitä alkaa kaivata kotoisia peruspöperöitä! Mut jossain vaiheessa sitä alkaa sitten matkan jälkeen kaivata myös niitä matkakohteen murkinoita, Nooraki on jo päässy traumoistaan: tekee kuulemma jo mieli intialaista! :-D Ihania kuvia oot taas laitellu!

    Miulla alko tänään harjottelu (tulee sekopäisen kiireiset seuraavat 2kk meikäläiselle) ja tässä hyperaktiivisuuspaniikissani nyt kirjottelen sinne kaukomaille :-P Täällä susirajalla oli tänä aamuna -3 astetta, talvi tuloo.. Ihan virkistävää kyl tuo pakkassää niiden ikuisten sateitten jälkeen. Mut tällästä täällä Siperiassa, pärjäileppä siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mutta eipä tässä kauvaa tarvii oikeesti perunamuussejakaan ootella ku hitsi puolivälin mennään :) hei btw kortteja en täältä oikeen saa lähetettyy ku postia ei oo vielä eteen tullu,tai tiiän mis ny ois mut en liiku ikin siel päin ja taxil ei viiti sitä varte mennä :F mut kuvat kertoo sit enemmän! joo ja siis joltain kurkkaa facebookissa kuvia kans ni näät paremmin (ellet siis sitä juuri ole tehnytkin :D )
      Juuh ja kylhä sie aktiivisena häröiliänä yhet harjottelut pistät menee,no problem <3 meetkö minkä ikäsii tai mitä opettaa?
      Jep mut lumet ois kyl paree olla sit ku tullaa,et toivon sen valkosen joulun teille ja sit ne sillai jää chillailee hyvin meinkii tuloon asti!
      Myö selvittiin ekoista kokeista suht kunnialla ja nyt lähetää vähä lomailee ni pistetään pärjäämään,tosin mennään sekoilee sit kahestaa langawii ja kl ni :D

      Poista
  2. Nii sie hurja oot jo 2kk ollu siellä! Kauheeta kyytiä menee aika. Mut joo, Hannan fb-tililtä kävin vähä kuvia kattelee. Kateus iski kyl nii paljo et olin iha ilone etten joka päivä niitä pääse kattelee :-D Täällä Joensuussa kerkes olla vissii kokonaisen vuorokauden "talvi" tän viikon alkupuolella ja nyt sit sataaki taas vettä ja lumista ei tietookaa <3

    Miul on suurin osa lukion 2. luokan tunteja ja sitte on jokunen tunti 9. luokkalaisia myös. Ja bilsaa on nyt vaa opetettavana, pääasias perinnöllisyysjuttuja. Ja tammikuuks meen armaaseen kotilukioomme harjotteluun :-P Jännää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :P Joutsenossa oli ny ollu iha silla "kunnol" kuulemma lunta,tosin lähti sulaa just tos ku porukat läks tänne..mut sielt se talvi tulloo selkeesti kuitenkin! ajanmenoa ei oikee kyl tajuu ku ei toi ilmasto muutu tääl talve suuntaan..
      Heijoo noi harjottelut kuullostaa hyvältä ja mein lukio on best :D mein pitäs huomen palata taas "arkeen" ja mennä kouluilee hohohoijaa..hei skypeily millon??

      Poista